Carry my joy on the left/ carry my pain on the right

Paleltaa. Keuhkot rohisevat. Nenä vuotaa. Jäseniä kolottaa. Kuumia aaltoja. Kädet tärisevät. Väsyttää. Iho kuivuu. Ääni lähtee. Kaikki vaatteet ahdistavat ja kiristävät. Hiukset ovat huonosti. Kestää tunnin saada itsestään ihmisen näköinen ja sekin illuusio haihtuu ensimmäisen aivastuksen myötä.

Lapsena sitä aina melkein toivoi tulevansa kipeäksi. Silloin äiti luki satuja ja sai juoda keltaista Jaffaa ja olla poissa koulusta. Nykyään nuhailu tarkoittaa vain uskomattomia määriä Buranaa, kammottavan näköistä nuhanaamaa ja pitkittynyttä yskää seurauksena hyisessä ilmassa koulun penkille tai töihin raahautumisesta.

Kämpillä ei ole ruokaa ( korkeintaan yksinäinen nuudelipaketti saattaa tipahtaa päähän kaapin hyllyltä ja jääkaapista kurkistelee viehkon ruskean sävyn saanut salaatti.) Luennolta pitää poistua etuajassa kun yskänpuuskat ravistelevat kestoflunssan riuduttamaa kehoa. Parin kilometrin pyöräily keskustaan väsyttää. Ei voi halata ettei tartuttaisi tappavaa tautia. Kaikki kommunikaatio on vaikeaa.Tai no, oikeastaan ihan yleisesti KAIKKI on vaikeaa.

Ulos uskaltautuessa täytyy naamioitua isolla villapipolla, huivilla ja muilla asiaankuuluvilla ”tahdon piiloutua koko maailmalta”-varusteilla, ja suunnata suorinta tietä esim. kirjastoon niin että ehtisi säikytellä zombie-olemuksellaan mahdollisimman harvaa ihmistä. Erään kerran flunssavisiitilläni erehdyin tartttumaan tärisevin käsin uutuuttaan kiiltävään Kauneus & Terveys- lehteen...Laskin sen suht nopeasti takaisin hyllyyn huomatessani pöydässä istuvien boheemien anarkistitakkihihhuleiden huvittuneet katseet! Ilmeisesti hauta-arkusta nousseen habitukseni ei oikein mätsännyt lehden nimeen...

Vaikka sairastelu vaurioittaa aivosoluja, estää läheisyyden ja rajoittaa liikuntakykyä, emootioihin se ei kuitenkaan vaikuta - ainakaan hillitsevästi! Nuhailu taikoo jo valmiiksi supersentimentaalisesta nyyhkystä limaa roiskivan suohirviön joka tyrskii ja pärskii suuret tunteensa viattoman uhrinsa hihaan.

Vielä kurjempaa kuin räkätauteilla itse, on katsoa kun toinen ihminen kärsii flunssan tms. kourissa ja näyttää surulliselta pieneltä eläimeltä. Ei voi tietää pitäiskö antaa nuhapotilaan vaipua talviuneen vaiko kenties herättää talviunesta, istua vieressä niistämässä nenää ja lukemassa lääkärisivustoja netistä, vaiko yksinkertaisesti jättää rauhaan? Voihan olla että potilaan kuumeinen pää räjähtää kun ei saa nukkuayskiäsyödälääkkeitä ihan keskenään, vaan joku on vieressä tiedustelemassa ärsyttävän känättävällä äänellä vointia ja taudin uusimpia ilmenemismuotoja.

Olen ehkä maailman huonoin hoitsu, jo ennestään sairastelun takia hermorauniona oleva ihmispolo saa takuuvarmasti raivarin kun käyn häirimässä ja heittämässä raivostuttavia kommentteja("Etolevarmaankaanedessyönytvoisinuapientäraukkaanyyhkyllävarmaanseisominenkinonrankkaasinullekunnäytätnoinsurkealta" = tekisi varmaan mieli purra minulta pää irti ja potkaista se portaita alas) tai tuijotan ilmeellä jolla ilmennän rakkautta ja empatiaa mutta joka näyttää lähinnä siltä että istuisin kuolinvuoteella pyörittelemässä rukousnauhaa tai jotain. Itkijänaisen valoisa läsnäolo ei varmaankaan ole tervehdyttävien asioiden listalla kovin korkealla sijalla!

Mutta ainakin kipeänä saa syödä suklaata (jos maistuu), katsoa ala-arvoisia viihdeohjelmia, lukea hömppäkirjoja, laiskotella, käpertyä peiton alle, puhua typeriä juttuja, olla fyysisesti ja henkisesti heikko, valittaa, kiukutella, itkeskellä, tunteilla, vaatia huomiota... ja...tuota...niin...mitenkäs tuo nyt sitten poikkeaa normiolemisestani?