Mumford & Sons - White Blank Page (Bookshop Sessions)

Why is a raven like a writing desk?

.......

Samaistun melko helposti fiktiivisiin hahmoihin...

........

Emilia (L. M. Montgomeryn teoksessa Emily of New Moon)

"Her soul was like a star"

Emilia on tiennäyttäjä kirjoittaville tytöille ja naisille. Runotytöstä on tullut käsite.
Eteerinen ja mystinen tyttökirjan sankaritar oli minusta kiehtova ja hieman erilainen kuin muut kilpasisarensa. Kaltaiseni kirjojen maailmaan pakeneva, melankolian syvissä vesissä (jo varhaisteininä) kahlaava tyttö löysi oitis sielunyhteyden tähän koppavalta vaikuttavaan mutta pohjimmiltaan herkkään runoilijanalkuun. Emilian herkkä tapa olla, kirjan miljöö, runollinen tyyli ja lastenkirjaksi epätyypillisen tiivis ja surumielinen tunnelma viehättivät, ja viehättävät yhä. Emilia pelkää rakkautta, kärsii luomisen tuskaa (jota kuvataan paikoin lämpimällä huumorilla) ja kokee niin iloja kuin raastavia surujakin, mutta hänen tähtensä loistaa kirkkaana. Romaaneissa kulkee mukana toivon kipinä, joka ei sammu kokonaan synkimpinäkään hetkinä. Kirjailija Montgomery kärsi depressiosta, ja on ihailtavaa miten pimeästä mielestä on voinut syntyä jotain niin kaunista. Vieläkin lapsettaa sen verran huolella, että haluaisin matkustaa Prince Edwardin saarelle romantisoimaan ja ihailemaan maisemia joihin kirjailija on Emilian ja toisen romaaniensa sankarittaren, Annan, sijoittanut.

.....

Amélie ( Jean-Pierre Jeunetin elokuvassa Le Fabuleux destin d’Amélie Poulain)

"With a prompter in every cellar window whispering comebacks, shy people would have the last laugh."
Joka toinen tyttö haluaisi luultavasti näyttää Audrey Tautoulta, ja siispä tämä suorastaan raivostuttava näyttelijävalinta vei ensimmäisellä katsomiskerralla minunkin huomioni itse tarinalta. Vasta muutaman uusintakierroksen avulla kykenin olemaan piittaamatta Audreyn söpöilymaneereista. Ignorasin pääosan esittäjän ranskalaisen kauneuden ja rakastuin leffan toden ja unen rajamailla hiipivään kuvaustapaan ja maailman naivistiseen tarkkailuun. Karkkivärejä! Sympaattisia tyyppejä! Epätodellisia tapahtumia! Romantiikkaa! Katsoin elokuvan viimeksi kesällä, ja sen sanoma iski epämääräisissä emootioissa kuukausikaupalla velloneeseen sydämeen sen verran kovaa, että oli itsekin pakko askarrella ja piilottaa rivien välistä rakkautta huokuva viesti odottamaan löytäjäänsä. Minussa ei asu todellakaan mutruhuulista ranskatarta, mutta löydän palan itseäni Amélien luontenpiirteistä: Satumaailmaan uppoutuva, ujoileva sivustakatsoja jota ihmisten käytös hämmentää mutta joka toivoo heille kuitenkin pelkkää hyvää. Amélie ei oikein osaa aina olla eikä ole ihan messissä siitä mitä tapahtuu ja miten pitäisi toimia- en minäkään. (Valitettavasti siinä missä Amélie on puhtaasti aurinkoinen ja herttainen, olen itse vaikea ja melankolinen, mutta hei, eihän se olekaan oikea ihminen..!) Amélien kaltaisia siirappisia leffoja pitäisi olla enemmän, nii(s)tä kuuluisi nauttia säännöllisin väliajoin suklaan kanssa.

.....

Selma (Lars Von Trierin elokuvassa Dancer in the dark)

"If I only could..shelter you."
Dancer in the dark on melodramaattisuuden ja sentimentaalisuuden multihuipentuma - ja se toimii. Sekopäisen ohjaajagurun Von Tierin ja lempiartistini Björkin yhteistyö on tuottanut taideteoksen jollaisen itse olisin halunnut tehdä. Ei ihme jos Björk tunsi sekoavansa Selman traagiseen kohtaloon samaistuessaan, saahan elokuva sydämeni halkeamaan ihan vain kotisohvaltakin katsottuna. Kun näin leffan ensimmäisen kerran, itkin niin etten saanut henkeä. Se on brutaalin kaunis, ja liioittelevuudestaan huolimatta jotenkin niin tosi, elämä ei ole pelkkää prinsessasatua. Björkin säveltämä musiikki tukee tarinaa ja luo kontrastia kolkon arjen ja Selman sentimentaalisen musikaalihaavemaailman välille. Björk heittäytyy Selman rooliin tavalla jota on lähes kivuliasta seurata, sokeutuvan työläisnaisen tarina tulee suoraan iholle. Björk ei sievistele vaan itkee, nauraa ja huutaa tuskaansa vääristynein kasvoin. Kiehtova ja moniulotteinen hahmo, johon ei voi olla samaistumatta jollain tasolla. Leffa saa aikaan painon tunteen rintaan, tekee itsekin mieli huutaa ja itkeä niin kovaa kuin keuhkoista lähtee. Elokuvaa tuli katsottua lukuisia kertoja silloin kun elämä ei kohdellut niin kauhean hyvin, hetken peiton alla nyyhkyttämisen jälkeen kuljin viikkokausia Selman nahoissa, vastentahtoinen kävelymatka kouluun muuttui mielikuvituksessani sadaksiseitsemäksi askeleeksi hirttolavalle.

....

Rauhallista joulua

All that I meant was good

Hei Joulupukki,

olen yrittänyt olla hirmu kiltti

mutta olen onnistunut

olemaan lähinnä

lapsellinentyperätahditonepävarmamustasukkainen

ahnelaiskayliherkkä

sarkastinenujovaikearistiriitainenheikkoepäluuloinen

hidashaihattelijaromantisoijakyylätosikko.

Siispä toivoisin lahjaksi uutta päätä,

entisessä on jotain vikaa.

Emotional landscapes

Vespertine : Things flourishing in the evening

Tämän vuodenajan albumi on ehdottomasti Björkin Vespertine. Siinä missä monet muut Björkin levyt ovat hyvin päällekäyviä ja vahvasti lihaa ja verta, Vespertine on kuin särkyvää lasia, hitaasti soljuva ja täynnä mikroskooppisia ääniä. Albumin äänimaailma ja sen ympärille luotu visuaalinen ilme on herkkä, intiimi ja vähäeleisen kaunis.

Vespertine kertoo niistä kaikkein salaisimmista tunnoista ja herkimmistä mielentiloista, siitä kun herää yöllä putoamisen tunteeseen. Se kertoo ylimääräisistä sydämenlyönneistä, merkitsevistä katseista, kyynelistä, varovaisista hymyistä ja kuiskauksista. Se kertoo siitä, mitä tapahtuu ihmisen sisällä, solutasolta lähtien.

Albumin lyriikat ovat salaperäisiä ja maalailevia. Sanoissa on tiettyä surumielisyyttä, sinisten hetkien melankoliaa, mutta myös lämpöä ja toivoa. Vespertine on kuin kosketus (ehkä hieman kylmin käsin mutta hyvää tarkoittava).

Vespertine on kuulas ja valkoinen, aluksi jopa kylmä, mutta kätkee sisälleen pieniä hauraita ääniä (Narskuvaa pakkaslunta! Jään ritinää!) jotka kuulee vain kun sulkee silmänsä. Musiikki on lähellä ihmistä ja luontoa, se vie ajatukset pohjoiselle jäätikköalueelle. Albumi sopii pimeisiin kuukausiin jolloin käperrytään hiljaisen onnelliseen horrokseen villasukat jalassa, juodaan teetä ja vajotaan illuusioon siitä ettei koskaan tarvitse mennä ulos.

Double shifts and early starts

Kesätyöpaniikki!
Kuulen jo mansikkakojun vaimean kutsuhuudon!
Bridget Joneskin tietää miten hirmuisen kivaa on olla torimyyjänä:

Limousines! oranges! stars! moons! submarines! jeeps! glaciers! cars! caterpillars! even grapes!

Koska olen piinaavan h i d a s syömään ja - myönnettäköön - saatan näyttää syödessäni ihan pikkuisen siltä että jokainen haarukallinen on murha, kanssani päätyy usein ruoka-aiheiseen keskusteluun. Tuskallisen näköisistä ateriointitavoistani huolimatta en ole syömishäiriöstä kärsivä enkä yritä päästä eroon talvikiloistani , en nirsoile kakkupöydässä enkä välttele vaaleaa leipää. En tiedä oikeaoppisesta ruokavaliosta mitään, paitsi että itse pysyn tolpillani kun syön kaikkea vähän ja joskus vähän enemmänkin.

Noudatan rasvapitoista, vähälihaista (mutta kuitenkin satunnaisesti hairahtuvaa niin etten voi kutsua itseäni kasvissyöjäksi), supersokerista, ja säännöllisen epäsäännöllistä ruokavaliota. Annoskoot joko säälittävän pieniä tai niin suuria että niistä riittäisi kahdelle tai kuudelle muullekin. Jälkiruoka saattaa tulla ennen pääruokaa, pääruoka saattaa olla tulematta ollenkaan jos laiskottaa tai jos ostan mielummin piparisuklaata. Joidenkin vatsa kurnii äänekkäästi kun heillä on nälkä, minun mahani murisee lähes aina. En ota sen juttuja niin vakavasti. Lääkärini itkisi varmaan verikyyneliä jos tietäisi, että saatan korvata päivän syömättömyyden keskellä yötä tapahtuvalla mättösessiolla jossa mahaani katoaa viikon ruokaostosten verran settiä. Toisinaan syön myös sievästi useita pieniä aterioita päivässä - noin kymmenen tarkemmin sanoen.

Olen avaruusajan lapsi. Nautin suuren osan ravintoani kapseleina ja pillereinä. Kun on nauttinut päivittäisen annoksen deetä ja ceetä ja kalkkia ja kalaöljyä niin kyllä jaksaa taas matkata Pandan tehtaalle hakemaan laukut täyteen karkkia. Huolestuttavaa, medikalisaatio on nykypäivän mörkö, pelastakaa minut pilleripurkeilta.

Ruuassa olennaista on maun lisäksi se, miltä se tuntuu suussa. On kiva jos ruuassa on jotain sattumia (paitsi ei ehkä puurossa, mannapuuro on saatanasta) tai ylläritäytepläjäys sisällä. Olen sokeririippuvainen, suklaa on suuri(n) osa ruokavaliotani. Koen tuon elämän eliksiirin ravitsevan mieltäni ja kehoani, ainakin viimeksimainitusta se tekee salettiin , öö, pehmeämmän, toivottavasti henkiset ominaisuudetkin jonain päivänä muuttuisivat suloisiksi kuin suklaa.

Minun keittiöni ei todellakaan ole kodin sydän, tai ainakaan minua ei sinne pitäisi päästää. Leikkaan leivän ohella myös sormeeni ja hyvällä tuurilla kanssakokkaajankin sormeen. Nuudelini löytyvät useammin lavuaarista kuin lautaselta, ja olen todistettavasti valmistanut ainakin kahdesti kuorrutetta jota leivos hylkii. En siltikään ole pysytellyt erossa kauhanvarresta, vaan luon yhä uudelleen ja uudelleen kammottavia ällömakeita tai vaihtoehtoisesti täysin mauttomia leipomuksia. En myöskään osaa käydä ruokakaupassa. Tai siis kyllähän sieltä yleensä jotain mukaan tarttuu, mutta vaikka ostoslistalla lukee tikkukirjaimin "RUOKAA", koriin eksyy silti piparkakkutaikinaa, cokista, vaniljarahkaa ja pestoa. Yritä noista sitten loihtia viikon ateriat.

Haluaisin tietää enemmän viineistä. Tämänhetkinen tietämykseni rajoittuu siihen, että niitä on ainakin punaista ja valkoista sorttia ja että ne nousevat päähäni yhtä nopeasti kuin eka siideri varhaisteinille. Silloin harvoin kun uskallan lähteä Alkon alahyllyä edemmäs kalaan, tuloksena on ainoastaan halpislaarin antimiakin pahemman makuinen litku (="aikuiseen makuun") ja tyhjempi kukkaro.

Huolimatta omasta lähes täysin tunteiden ohjailemasta, erittäin yksipuolisesta ja hävettävän epäkulinaristisesta ruokakulttuuristani katson oikeudekseni dissata ihmisten syömistapoja, hiiteen dieetit ja terveyttä tai timmiyttä tavoittelevat ruokavaliot, lisää pullaa! Olen hyvin kiinnostunut maistelemaan kaikenlaisia jännittäviä asioita. (Tosin tosipaikan tullen pupu menee usein pöksyyn: kerran tuttavani julma sukulaistäti tarjosi kalakeittoa josta kurkisti kokonainen kalan pää, loiskautin hirviön takaisin kattilan pohjalle kasvot kalpeina, ei tullut mieleenkään järsiä otuksen jäätävästi tuijottavaa naamaa!) Haaveilen kuitenkin Madventures-henkisestä ruokamatkasta maailmalle, joskin joku voisi väittää että ensin pitäisi opetella selviämään kunnialla oman keittiön haasteista ja pyhiinvaelluksesta lähikaupan pakastealtaalle...