Koska olen piinaavan h i d a s syömään ja - myönnettäköön - saatan näyttää syödessäni ihan pikkuisen siltä että jokainen haarukallinen on murha, kanssani päätyy usein ruoka-aiheiseen keskusteluun. Tuskallisen näköisistä ateriointitavoistani huolimatta en ole syömishäiriöstä kärsivä enkä yritä päästä eroon talvikiloistani , en nirsoile kakkupöydässä enkä välttele vaaleaa leipää. En tiedä oikeaoppisesta ruokavaliosta mitään, paitsi että itse pysyn tolpillani kun syön kaikkea vähän ja joskus vähän enemmänkin.
Noudatan rasvapitoista, vähälihaista (mutta kuitenkin satunnaisesti hairahtuvaa niin etten voi kutsua itseäni kasvissyöjäksi), supersokerista, ja säännöllisen epäsäännöllistä ruokavaliota. Annoskoot joko säälittävän pieniä tai niin suuria että niistä riittäisi kahdelle tai kuudelle muullekin. Jälkiruoka saattaa tulla ennen pääruokaa, pääruoka saattaa olla tulematta ollenkaan jos laiskottaa tai jos ostan mielummin piparisuklaata. Joidenkin vatsa kurnii äänekkäästi kun heillä on nälkä, minun mahani murisee lähes aina. En ota sen juttuja niin vakavasti. Lääkärini itkisi varmaan verikyyneliä jos tietäisi, että saatan korvata päivän syömättömyyden keskellä yötä tapahtuvalla mättösessiolla jossa mahaani katoaa viikon ruokaostosten verran settiä. Toisinaan syön myös sievästi useita pieniä aterioita päivässä - noin kymmenen tarkemmin sanoen.
Olen avaruusajan lapsi. Nautin suuren osan ravintoani kapseleina ja pillereinä. Kun on nauttinut päivittäisen annoksen deetä ja ceetä ja kalkkia ja kalaöljyä niin kyllä jaksaa taas matkata Pandan tehtaalle hakemaan laukut täyteen karkkia. Huolestuttavaa, medikalisaatio on nykypäivän mörkö, pelastakaa minut pilleripurkeilta.
Ruuassa olennaista on maun lisäksi se, miltä se tuntuu suussa. On kiva jos ruuassa on jotain sattumia (paitsi ei ehkä puurossa, mannapuuro on saatanasta) tai ylläritäytepläjäys sisällä. Olen sokeririippuvainen, suklaa on suuri(n) osa ruokavaliotani. Koen tuon elämän eliksiirin ravitsevan mieltäni ja kehoani, ainakin viimeksimainitusta se tekee salettiin , öö, pehmeämmän, toivottavasti henkiset ominaisuudetkin jonain päivänä muuttuisivat suloisiksi kuin suklaa.
Minun keittiöni ei todellakaan ole kodin sydän, tai ainakaan minua ei sinne pitäisi päästää. Leikkaan leivän ohella myös sormeeni ja hyvällä tuurilla kanssakokkaajankin sormeen. Nuudelini löytyvät useammin lavuaarista kuin lautaselta, ja olen todistettavasti valmistanut ainakin kahdesti kuorrutetta jota leivos hylkii. En siltikään ole pysytellyt erossa kauhanvarresta, vaan luon yhä uudelleen ja uudelleen kammottavia ällömakeita tai vaihtoehtoisesti täysin mauttomia leipomuksia. En myöskään osaa käydä ruokakaupassa. Tai siis kyllähän sieltä yleensä jotain mukaan tarttuu, mutta vaikka ostoslistalla lukee tikkukirjaimin "RUOKAA", koriin eksyy silti piparkakkutaikinaa, cokista, vaniljarahkaa ja pestoa. Yritä noista sitten loihtia viikon ateriat.
Haluaisin tietää enemmän viineistä. Tämänhetkinen tietämykseni rajoittuu siihen, että niitä on ainakin punaista ja valkoista sorttia ja että ne nousevat päähäni yhtä nopeasti kuin eka siideri varhaisteinille. Silloin harvoin kun uskallan lähteä Alkon alahyllyä edemmäs kalaan, tuloksena on ainoastaan halpislaarin antimiakin pahemman makuinen litku (="aikuiseen makuun") ja tyhjempi kukkaro.
Huolimatta omasta lähes täysin tunteiden ohjailemasta, erittäin yksipuolisesta ja hävettävän epäkulinaristisesta ruokakulttuuristani katson oikeudekseni dissata ihmisten syömistapoja, hiiteen dieetit ja terveyttä tai timmiyttä tavoittelevat ruokavaliot, lisää pullaa! Olen hyvin kiinnostunut maistelemaan kaikenlaisia jännittäviä asioita. (Tosin tosipaikan tullen pupu menee usein pöksyyn: kerran tuttavani julma sukulaistäti tarjosi kalakeittoa josta kurkisti kokonainen kalan pää, loiskautin hirviön takaisin kattilan pohjalle kasvot kalpeina, ei tullut mieleenkään järsiä otuksen jäätävästi tuijottavaa naamaa!) Haaveilen kuitenkin Madventures-henkisestä ruokamatkasta maailmalle, joskin joku voisi väittää että ensin pitäisi opetella selviämään kunnialla oman keittiön haasteista ja pyhiinvaelluksesta lähikaupan pakastealtaalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti