Why is a raven like a writing desk?

.......

Samaistun melko helposti fiktiivisiin hahmoihin...

........

Emilia (L. M. Montgomeryn teoksessa Emily of New Moon)

"Her soul was like a star"

Emilia on tiennäyttäjä kirjoittaville tytöille ja naisille. Runotytöstä on tullut käsite.
Eteerinen ja mystinen tyttökirjan sankaritar oli minusta kiehtova ja hieman erilainen kuin muut kilpasisarensa. Kaltaiseni kirjojen maailmaan pakeneva, melankolian syvissä vesissä (jo varhaisteininä) kahlaava tyttö löysi oitis sielunyhteyden tähän koppavalta vaikuttavaan mutta pohjimmiltaan herkkään runoilijanalkuun. Emilian herkkä tapa olla, kirjan miljöö, runollinen tyyli ja lastenkirjaksi epätyypillisen tiivis ja surumielinen tunnelma viehättivät, ja viehättävät yhä. Emilia pelkää rakkautta, kärsii luomisen tuskaa (jota kuvataan paikoin lämpimällä huumorilla) ja kokee niin iloja kuin raastavia surujakin, mutta hänen tähtensä loistaa kirkkaana. Romaaneissa kulkee mukana toivon kipinä, joka ei sammu kokonaan synkimpinäkään hetkinä. Kirjailija Montgomery kärsi depressiosta, ja on ihailtavaa miten pimeästä mielestä on voinut syntyä jotain niin kaunista. Vieläkin lapsettaa sen verran huolella, että haluaisin matkustaa Prince Edwardin saarelle romantisoimaan ja ihailemaan maisemia joihin kirjailija on Emilian ja toisen romaaniensa sankarittaren, Annan, sijoittanut.

.....

Amélie ( Jean-Pierre Jeunetin elokuvassa Le Fabuleux destin d’Amélie Poulain)

"With a prompter in every cellar window whispering comebacks, shy people would have the last laugh."
Joka toinen tyttö haluaisi luultavasti näyttää Audrey Tautoulta, ja siispä tämä suorastaan raivostuttava näyttelijävalinta vei ensimmäisellä katsomiskerralla minunkin huomioni itse tarinalta. Vasta muutaman uusintakierroksen avulla kykenin olemaan piittaamatta Audreyn söpöilymaneereista. Ignorasin pääosan esittäjän ranskalaisen kauneuden ja rakastuin leffan toden ja unen rajamailla hiipivään kuvaustapaan ja maailman naivistiseen tarkkailuun. Karkkivärejä! Sympaattisia tyyppejä! Epätodellisia tapahtumia! Romantiikkaa! Katsoin elokuvan viimeksi kesällä, ja sen sanoma iski epämääräisissä emootioissa kuukausikaupalla velloneeseen sydämeen sen verran kovaa, että oli itsekin pakko askarrella ja piilottaa rivien välistä rakkautta huokuva viesti odottamaan löytäjäänsä. Minussa ei asu todellakaan mutruhuulista ranskatarta, mutta löydän palan itseäni Amélien luontenpiirteistä: Satumaailmaan uppoutuva, ujoileva sivustakatsoja jota ihmisten käytös hämmentää mutta joka toivoo heille kuitenkin pelkkää hyvää. Amélie ei oikein osaa aina olla eikä ole ihan messissä siitä mitä tapahtuu ja miten pitäisi toimia- en minäkään. (Valitettavasti siinä missä Amélie on puhtaasti aurinkoinen ja herttainen, olen itse vaikea ja melankolinen, mutta hei, eihän se olekaan oikea ihminen..!) Amélien kaltaisia siirappisia leffoja pitäisi olla enemmän, nii(s)tä kuuluisi nauttia säännöllisin väliajoin suklaan kanssa.

.....

Selma (Lars Von Trierin elokuvassa Dancer in the dark)

"If I only could..shelter you."
Dancer in the dark on melodramaattisuuden ja sentimentaalisuuden multihuipentuma - ja se toimii. Sekopäisen ohjaajagurun Von Tierin ja lempiartistini Björkin yhteistyö on tuottanut taideteoksen jollaisen itse olisin halunnut tehdä. Ei ihme jos Björk tunsi sekoavansa Selman traagiseen kohtaloon samaistuessaan, saahan elokuva sydämeni halkeamaan ihan vain kotisohvaltakin katsottuna. Kun näin leffan ensimmäisen kerran, itkin niin etten saanut henkeä. Se on brutaalin kaunis, ja liioittelevuudestaan huolimatta jotenkin niin tosi, elämä ei ole pelkkää prinsessasatua. Björkin säveltämä musiikki tukee tarinaa ja luo kontrastia kolkon arjen ja Selman sentimentaalisen musikaalihaavemaailman välille. Björk heittäytyy Selman rooliin tavalla jota on lähes kivuliasta seurata, sokeutuvan työläisnaisen tarina tulee suoraan iholle. Björk ei sievistele vaan itkee, nauraa ja huutaa tuskaansa vääristynein kasvoin. Kiehtova ja moniulotteinen hahmo, johon ei voi olla samaistumatta jollain tasolla. Leffa saa aikaan painon tunteen rintaan, tekee itsekin mieli huutaa ja itkeä niin kovaa kuin keuhkoista lähtee. Elokuvaa tuli katsottua lukuisia kertoja silloin kun elämä ei kohdellut niin kauhean hyvin, hetken peiton alla nyyhkyttämisen jälkeen kuljin viikkokausia Selman nahoissa, vastentahtoinen kävelymatka kouluun muuttui mielikuvituksessani sadaksiseitsemäksi askeleeksi hirttolavalle.

....