Rakas Sydämeni, muistutat olemassaolostasi nopealla sykkeellä ja epämääräisillä värinöillä.
Vaikka välillä olet kipuillut niin paljon että olisin vain tahtonut repiä sinut irti rinnastani, olemme silti edelleen yhtä.
Yritin suojata Sinut kaikelta pahalta, päätin etten antaisi minkään satuttaa Sinua enää. Se ei ollut oikein, sillä silloin piilotin Sinulta myös kaiken hyvän.
Elämä oli kylmää ilman Sinua, liian pitkään vallinnut kylmyys tuntuu yhä sormenpäissä.
Lyöt yhden ylimääräisen lyönnin silloin kun tunnet olosi epävarmaksi, me olemme epävarmoja yhdessä.
Toimit harmoniassa tärisevien käsieni ja katkonaisen hengitykseni kanssa.
Voi kunpa voisit lyödä joskus tasaisesti ja itsevarmasti saaden hengitykseni tasaantumaan.
Toivoisin ettet olisi niin rikkinäinen, kokoan palasiasi saadakseni Sinut hieman ehjemmäksi jälleen.
Elvytys ei tainnut ehtiä alkaa ennen lopullisten vaurioiden syntymistä, mutta jotain on varmasti pelastettavissa.
Toivon Sinun tulevan vahvemmaksi, mutta en muuttuvan kiveksi.
Sinulla on lupa olla hauras.
Olet avautunut enemmän kuin aikoihin.
Parane lisää.
Avaa lukkoja, selvitä kahleet ja repäise itsesi vapaaksi.
On sydämiä jossa on pahempiakin vikoja, älä sinäkään hajoa.
Sinussa on pelkoa, älä anna sen hallita sinua.
Sinussa on rakkautta, älä piilota sitä.
Toivon että suostuisit yhteistyöhön ja oppisimme molemmat olemaan tässä ja nyt.
Voisitko olla pomppaamatta ulos rinnasta väärällä hetkellä ( meihin on sattunut tarpeeksi) ?
Pakahdu onnesta, älä menneisyyden painosta.
Kaikesta huolimatta ja kaiken takia, kiitos kun pidät minut hengissä.
Vaikka oletkin rikki, olet minun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti