
Salaisuus on kaunis sana, salaisuudet ovat jännittäviä. Minun salaisuuteni ovat ihan pieniä vain, osa liian turhanpäiväisiä kerrottavaksi, osa liian kipeitä vaalittavaksi hymyillen. Salaisuus-sanaa käytetään aivan väärin, ihmiset kaipaavat iltapäivälehtien likaisia otsikoita ja tarinoita jotka loppuvat onnettomasti. Minusta ei ole aivan oikein että on helpompi kertoa tuttavalle liukastuneensa portaissa, olleensa kuusi viikkoa sairaalassa ja olevansa nyt äärettömän masentunut kun on vielä vähän lääkeriippuvuuskin iskenyt päälle, kuin kuiskata että oli hirmuisen hyvä olla silloin eräänä sunnuntaiaamuna. (Toisaalta pitäisi olla myös oikeus kertoa siitä kun sattuu, eikä verhota surujaan silmäripsien taakse.)
Salaisuus ei ole sama kuin valhe, minulle salaisuudet eivät ole väärin tehtyjä asioita jotka piilotetaan syvälle mieleen koska tunnustaminen on liian vaikeaa. Salaisuus voi olla hetkellinen ajatus joka on liian hassu jaettavaksi, piilopaikka jota muut eivät tiedä tai elämän kolhaisu jonka muistaa ikuisesti muttei tiedä kuinka siitä puhuisi. Erityisen jännittäviä salaisuuksia ovat tietysti toisten salaisuudet, jaetut salaisuudet ja yhteiset salaisuudet. On todella intiimiä kuulla toisen sanovan "En ole kertonut tätä kellekään mutta..". Katseessa tai hymyssä häivähtävä aavistus salaisuudesta on kaunis ja kiehtova.
En minä ihan täysin omassa satumaassani elä, kyllä minäkin juoruilen - ja pidän siitä. En odota salaisuuksilta pelkkää runollisuutta ja romantiikkaa. Runotyttö minussa tahtoo kuitenkin säilyttää eron likaisten paljastusten ja varovasti kerrotuiden salaisuuksien välillä. Salaisuus saattaa raottua vähän kerrallaan, sana seuraa toista ja vihdoin lauseiksi puettu asia saattaa selittää monia muitakin syitä ja seurauksia.
Minulla on salaisia piilopaikkoja, salaisia suklaakätköjä ja salaisuuksia asioista jotka ovat jääneet käsittelemättä. Aika monta olen paljastanut, se tekee olon vapaammaksi ja kevyemmäksi eikä vähennä niiden arvoa. Joitakin salaisuuksia varten ei ole vielä sanoja, ja muutama suklaalevy on piilossa melko syvällä laatikon uumenissa.
Vähän kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti