Six Unspeakably Bad Films Before Breakfast

Olen katsonut vuosien varrella valtavasti elokuvia joista valitettavan moni on osoittautunut luokattoman huonoksi! Suurin osa näistä valkokankaan mestariteoksista on jostain kumman syystä pyyhkiytynyt mielestä, mutta tässä muutamia pohjanoteerauksia:

Anna kaiken kiertää
Olisi pitänyt päätellä jo nimestä, että leffan juoni kiertää päämäärättömästi ympyrää! Ympäri käydään ja yhteen tullaan niin helvetin monta kertaa että kyllästynyt katsoja kerkeää pureskella irtokarkkipussillisen lisäksi myös sohvan käsinojat, kaukosäätimen ja maton hapsut!
Big Daddy
Kun elokuvan esittelyssä mainitaan sanat "Adam Sandler", "pähkähullu komedia" sekä "romantiikka", aineksista voi syntyä vain erittäin huono soppa.
The Isle
Käsittämätön tekotaiteellinen S&M-henkinen tekele, silmien peittäminen osoittautui mielenterveyttä säästäväksi ratkaisuksi kun pääosassa oleva nainen repi ongenkoukkua irti haarojensa välistä. Ko.elokuva on kuitenkin näyttänyt saavan kriitikoilta hyviä arvosteluja, joten ilmeisesti minua pervompia tirkistelijöitä on olemassa..
4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää
On suorastaan sosiaalinen itsemurha myöntää julkisesti dissaavansa tätä leffaa, mutta kun ei vaan toimi. Joo-o, onhan se niiiiin realistinen ja niiiiiin indie ja niiiiiin palkittu ja niiiiiiin kantaaottava, mutta myös niiiiiiin tylsä. Hieman musiikkia, enemmän provosointia ja kunnon nyyhkykohtauksia niin leffa paranisi kummasti, tuollaisenaan se aiheuttaa perseen puutumista ja aivotoiminnan lamaantumista.
Mimin ekat kerrat
Elokuvan nimi lupailee symppistä kertomusta nuoren tytön kommelluksista ekojen kertojensa parissa, mutta kyse onkin raivostuttavan teinihoron epämääräisistä juonitteluista, ja tarina poukkoilee yhtä päättömästi kuin minä tanssilattialla.
Jotain annettavaa
Niin ihq vanha elostelija kuin Jack Nicholson onkin, edes hänen charminsa ei onnistu pelastamaan tätä supertylsää leffaa. Valkoasuiset rikkaat ihmiset valkoisessa merenrantahuvilassaan ovat uskomattoman haukotuttavaa seurattavaa, ja kliseiset juonikuviot ovat ärsyttäviä. Elokuvaa katsoessa huomaa pian kiemurtelevansa varsin epäterveesti ja leffan lähestyessä loppuaan seisot todennäköisesti jo päälläsi.
3 perhettä, yhdet hautajaiset
"Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen, kun koko sekopäinen Collinsin perhe kerääntyy jättämään jäähyväisiä klaanin patriarkalle", sanotaan leffan esittelyssä. Kyllä vaan; kaikki mikä voi mennä pieleen, on mennyt pieleen tässä kammottavan huonossa mustan komedian irvikuvassa. BORING!
7 vuotta Tiibetissä
Leffan nimi on ainakin osuva, koska pläjäys tuntuu kestävän vähintäänkin seitsemän vuotta. Tämä elokuva on henkilökohtainen SUPERinhokkini, Brad Pittin harhailu jossain helvetin Himalajalla on kaikkea muuta kuin viihdyttävää katsottavaa. Elokuva on äärimmilleen venytetty eepos, jonka vain suuri Brad-fani tai muuten kieroutunut tyyppi pystyy katsomaan hievahtamatta loppuun asti.
Good luck Chuck
Voi juma miten rasittava leffa! Osa inhosta johtuu tietysti kaunasta Jessica Albaa, tuota ah-niin-söpöä ja ah-niin-tylsää naapurintytön perikuvaa kohtaan (Katkera, minäkö?).
Alba esittää leffassa onnettomuuksille altista pingviininhoitajaa, joka söheltää enemmän kuin omiksi tarpeikseen ja onnistuu tekemään kämmäämisestä muka viehättävää.Tästä tein johtopäätöksen että mokaaminen on sallittua vain jos näytät Jessica Albalta...
Skorpionikuningas
Hävettää edes myöntää että tälläinenkin kammotus on tullut nähtyä, mutta totta se on; olin todistamassa tätä rasvattujen lihasten ja valtavien silikonien juhlaa ihan elokuvateatterissa. Elokuvan pääosassa seikkailee miehisyyttään ylikorostava vapaapainitähti The Rock, joka on suunnilleen yhtä seksikäs ja karismaattinen kuin lehmänläjä pellonlaidalla. Käsikirjoituksesta on unohdettu huumoripuoli täysin, tosin hurmoksellisessa miekan kanssa heilumisessa on tahatonta komiikkaa. Jos kaipaat suunnatonta myötähäpeän kokemusta, katso Skorpparikuningas.

Pidän noloista ja epäkatu-uskottavista asioista:

Von Hertzen Brothers
Vaikka ne yrittää soittaa vähä niinku progee ni ne on silti liian karvaisia (ainakin henkisesti) ja liian veljeksiä ja liian paljon lehtien kansissa kerätäkseen minkäänlaisia skenepisteitä. Mutta minä tykkään, varsinkin siitä Kiestä joka soittaa skittaa paukuttaen jalallaan niin aggrella että tuopit lentävät lavan reunalta. Minua ei kiinnosta niinkään von Hertzenien maine paidattomina jumalhahmoina , vaan parhaimmillaan veljesten keikalla voi päästä uskonnolliseen hurmokseen ihan. Pitää vain heittäytyä ja antaa musiikin viedä, kaikkine kymmenenminuuttisine tilutteluineen. Silmät voi laittaa kiinni jos ukkojen habitus kovin häiritsee!

Vaaleanpunainen

Väri sopii ehkä parhaiten imeväisikäisille, mutta kodinosaston marjapuuron väriset sommitelmat saavat huokailuja aikaan. Hetken hulluudessa harkitsin jopa vaihtavani kämppäni sisustuksen suloisiin pinkin sävyihin, onneksi järki otti kerrankin vallan ja pitäydyin hillitymmissä sävyissä. Hennon possunpunainen puutalo olisi kyllä hirmu söpö..

The Killers

Killersin diggailu on kuulema yhtä paha sosiaalinen itsemurha kuin Uukakkosen. Ihan sama. Las Vegasin miekkosilla on hallussa juuri oikeanlaiset tarttuvat kertsit ja simppelin toimivat lyriikat jotka saavat porukan tanssilattialle. No nythän ne sitten ovat lopettaneet, ja Brandon yrittää laulella soolona. Onhan se ihan kuuma mormoniksi ja biisitkin ihan jees, mutta miksei se voinut vaan pysyä siinä bändissä...!!??

Lyriikoiden siteeraaminen

Ah, on se niin ihanaa löytää itsensä traagisista ja herkistä lyriikoista. Narsismin syövereissä kaikki kappaleet siitä uudesta radiohitistä (no hei se Lykke Lin uusi biisi, vähänkö on ihana!) vanhoihin kunnin kasarihitteihin kertovat Juuri Minusta. Sitten niitä parhaimpia kohtia pitää kirjoitella vihkojen kansiin, päiväkirjaan ja blogiotsikoiksi (!). Niin ja sekin on hirmu hassua jos joku biisi soi juuri oikealla (tai superhäiritsevällä) hetkellä ja sitten ei voi enää kuunnella ko. veisua neutraalisti.

Värityskirjat

Puuvärit ja sivukaupalla viivapiirroksia prinsessoista ja koiranpennuista, varma keino pitää minut hiljaisena (jos ei lasketa pieniä innostuksen hihkaisuja)!

Kädestä pitely

Ehkä jonkun mielestä liian ällösöpöä , mutta minusta hirmuisen intensiivistä.
Kuinka kummallista asteikolla 1-10 on, että mielestäni käteen tarttuminen The XX:n keikalla oli yksi romanttisimmista asioista ikinä? Kädestä pitäminen toimii ( myös) silloin kun sanat eivät millään riitä. Ja ovathan kädet aika kiva ruumiinosa noin ylipäätään.



Epäkorrekti huumori
Tilannekomiikan lisäksi minua viihdyttää suuresti kaikkia mahdollisia ihmisryhmiä, tabuaiheita ja vähemmistöjä (myös itseäni) rankasti ruotiva läppä. Ujoiluni lomassa saatankin päästää suustani melkoisia sammakkoja, ja leimautua tämän takia milloin miksikin moukaksi. Vaikka olen mielestäni vallan suvaitsevainen ja puolustan heikompia ja kannatan tasa-arvoa, esimerkiksi pieni sovinistinen heitto piristää kummasti päivää..! Myös omia vaikeita asioita ja epävarmuuksia on helpompi käsitellä mustan huumorin kautta. Toisen ihmisen asioilla vitsailun kanssa täytyy olla varovaisempi, siihen tarvitaan suostumus. Maailma on mielestäni parempi paikka jos heikkouksilleen voi nauraa- paikoitellen nauru saattaa toki muuttua itkuksi, mutta usein myös toisin päin!


Emous

Emo-tyyli rantautui musiikin mukana ja toi tullessaan raitapaidat ja mustat pandakajaalit. Koko ilmiö on so last season, mutta minuun emo-termi ja genreen liittyvä huumori puree yhä. Samaistuin vahvasti mustia kyyneleitä vuodattavaan teinarilaumaan, ja koi(/e)n sentimentaalisuudessani ja angstisuudessani olevani emompi kun yksikään heistä.

Emotional landscapes

I am shy.

I think my role is very much to be a narrator in abstract (and absurd..) situations.

I am very stupid. I am intelligent. I am clumsy. I'm a coward. I am emotional. I am witty. I am difficult. I am a bit melancholic. I'm a five year old and I'm a sixty year old.

I`m a bit of a nerd, I wouldn`t mind working in a shop selling records, or having a radio show where I could play obscure singles.


Life throws whatever it wants at me

I am afraid

People think I'm untogether and airy-fairy

Randomness is the key.

I like the moment at a concert after the lights go out and before the band comes on stage

Politics is so black and white and what's great about music is that it's above and beyond that.

I think the bravest thing you can do is to be happy.

I love really, really sweet stuff like chocolate cakes and then I love curry

Who would have known that someone
possessed of magical sensitivity
would approach a girl like me...
It must be irritating that sometimes I act like 10 spring onions are going to burst out of my chest like in "Alien"..!

Please teach me gently
how to breathe

Quote of the Week

"..Minulla on epätoivoon taipuva mielenlaatu, eikä oloni ole koskaan normaali. Olen aina raivoissani, riemuissani tai uninen. Kaikki se näkyy heti naamastani, mikä on aika noloa.."

-Runoilija Heli Laaksonen-


[^samaistun..!!!!!!!!!!!]

one word : on the phone makes me happy

Miinusta iästäni kaksikymmentä vuotta, niin saat lopputulokseksi henkisen ikäni usein ja varsinkin tänään. Olen tiettävästi nillittänyt, whinettänyt, itkenyt ja roikkunut kaulassa niin huolella että melkein hävettää. Mutta vain melkein, koska eihän pikkukakara häpeä käytöstään vaan vie sen kohti suurinta huippuaan vapisevin huulin, itkuisin silmin ja punoittavin poskin. Huomenna voi sitten noloilla ja tehdä katumusharjoituksia!

Yleensä pikkulapsivaihde kytkeytyy päälle silloin kun asiat eivät mene niin kuin haluaisi (aivan, siitähän juurikin lapset ja lapsiaikuiset suuttuvat). Joskus itkupotkuraivareihin riittää se, kun ruokalan kakkupöydässä ei ole enää suklaakakkua jäljellä, mutta yleensä nillityskohtauksen aiheuttaa absurdien v-mäisten tapahtumien sarja yhdistettynä kasautuviin velvollisuuksiin.
Lienee turhaa edes tarkentaa että minulle tapahtuu absurdeja asioita melko usein...

Esimerkkinä kakarapaniikkikohtauksesta eräs yö idyllisessä pikkukaupungissa. Olin ollut tuttavieni kanssa iltakävelyllä, saanut jäätelön ja katsellut kivoja taloja. Oli hyvä mieli. Vaan eipä ollut kauaa! Yhdessä huimaavassa kauhun hetkessä tajusin ,ettei minulla ollut avainta eikä puhelinta, tuttavani olivat kadonneet vastapäiseen taloon jonka ovi kolahti kohtalokkaasti kiinni, ja äitini (jonka luona majoituin) ovisummeri ei enää ollut toiminnassa. Minua odottaisi piiiiiitkä yö kylmällä asfaltilla jos en pääsisi jollain keinolla sisään.

Painoin summeria uudelleen ja uudelleen vain todetakseni sen mykäksi. Painoin muitakin summereita. Hakkasin ovea. Huusin äitiä. Juoksin kadun toiselle puolelle soittamaan tuttavien summeria. Yritin heittää kivellä (erittäin korkealla olevaan) ikkunaan. Kävelin taloa ympäri. Odotin että joku talon asukas tulisi yölliseltä reissultaan ja avaisi minulle oven. Ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Huomasin äitini sammuttaneen valot. Nyt hän ei heräisi vaikka paiskaisin ikkunaan pulun tai roskapöntön.

Juoksentelin pitkin katuja yrittäen nähdä tutut kasvot laskuhumalaisten koteihinsa hoippuroivassa joukossa. Ei näkynyt. Mietin kehtaisinko kävellä kaupungin toiselle laidalle, siellä majaili kesän ajan ihminen jolta saa aina kivoimmat viestit. En kehdannut, mietin peloissani miten oven avaisikin aivan joku muu perheenjäsen, sikeästä unestaan heränneenä, raivoa täynnä ja kertoisi aamulla miten joku hysteerinen naisihminen oli käynyt ovella itkemässä.

Päätin suunnata 24h Siwaan. Pikkukaupan kelmeässä valossa hajosin palasiksi, nyyhkin ja sopersin kainon pyynnön saada puhelinta lainaan. Hoonoa soomea puhuva kassaneiti yritti ymmärtää tilannettani ja ojensi puhelimen varovaisesti, lopettaen hetkeksi työnsä tarkkaillakseen etten varastaisi sitä. Yritinyritinyritin niin kovasti muistaa äitini numeron ettei siitä mitään tullut. Puhelin kiljui pilkallisesti korvaani ettei valitsemani numero ole käytössä, ja kassatyöntekijän piti jatkaa hommiaan. Syöksyin posket häpeästä kuumottaen takaisin ulos kesäyön hämärään, neuvottomana ja väsyneenä.

Sitten bongasin yhden lähes selväpäisen miehen joka näppäili puhelintaan. Hän oli taluttamassa kotiin ei-niin-selvää naisystäväänsä. Mies ei tietenkään puhunut suomea, mikä tuntui olevan yksi illan vallitsevista teemoista. Sönkkäsin nyyhkyenglannilla että nyt pitäis soittaa ja on vähän henkinen hätä ja mies hymyili valkoisilla hampaillaan kuin - ihan vain hieman humaltunut- enkeli ja ojensi taivaallista valoa hohkavan ihmelaitteen, kännykän, käteeni! Ehdin noteerata sen olevan vaaleanpunainen. Kuin ihmeen kaupalla sain puserrettua mieleni sopukoista kauhukuvien ja itsesyytösten lisäksi myös äitini numeron. Soitin, ja äiti vastasi vähemmän iloisesti. Kiitin miestä puhelusta ja juoksin ovelle, jonka rakas äitini lampsi avaamaan yöpaitasillaan, tuijottaen minua raivokkaana kuin talviuniltaan herätetty karhu. Hän painui takaisin nukkumaan ja minä itkin hetken helpotuksesta olohuoneen sohvalla.

"Voi sinua", äiti sanoi tapahtumien jälkeisenä aamuna. Samat sanat kuulin tänään kun puhelimeni katosi, varastettiin tai joutui samaan mustaan aukkoon kuin parittomat sukat ja tärkeät paperit. Kuten sanottu, taannuin kakaraksi. Lapsen maailma on absurdi, ja koska minunkin on, oikeutan sillä sillä ajoittaiset pentuiluni.
(Jos uskallat syyttää minua epäreiluksi ja epärealistiseksi ja epä-älylliseksi niin näytän sinulle kieltä ja potkaisen nilkkaan.)