Nöyryytetyksi joutumisen, ahtaiden hissien ja esitelmien pitämisen lisäksi pelkään kontrollin menettämistä. Muista pelonkohteistani se eroaa siten, että salaa koen sen kuitenkin olevan ihan siistiä. En oikeastaan tiedä, miksi kontrolloimaton tila kauhistuttaa niin kovin ja mitä silloin kuvittelen tapahtuvan..! Aivan kuin muuttuisin muka toiseksi persoonaksi tai alkaisin toimia käsittämättömillä tavoilla jos en joka hetki tarkkaile itseäni ja sensuroi sanomisiani ja tekemisiäni. Tänään paljastin hassuja intiimejä juttuja. Ujostutti. Jossain noloilusta kiemurtelun takana piilossa kiemurtelin salaa tyytyväisenä, harmi vain että ristiriitainen viestintäni ei tee mielenliikkeitteni tulkintaa kovinkaan helpoksi..! Kai minä tiedän että minulla(kin) on oikeus tuntea, olla hassu tai käyttäytyä lapsellisesti... Vai tiedänkö sittenkään? Hyvää mieltä seuraa itku ja hassuttelua epävarmuus. Kivasta hetkestä pitää rangaista itseään muistelemalla viittä ikävää. On vaikea sallia itselleen mitään kun on oppinut ettei herkkyydestä palkita ja että vääristä sanoista rangaistaan. On vaikea tulkita mitä toinen haluaa vaikka se huudettaisiin vasten kasvoja, maailma jossa kauniit sanat ovat totta on uusi ja jännittävä. Silmäni laajenevat kuin eksyneellä lapsella, sitten näytän taas hätääntyneeltä ja pelokkaalta ja vihaiselta vaikka oikeasti olen parhaillaan maailman laidalla, kurkistan sen reunalta alas ja pidätän hengitystäni katsoessani maisemaa. Pidätän hengitystäni aika usein. Kun tunnen etten tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, vihellän pelin poikki. Kesäiltojen sekavat hetket kun en vain saanut sanottua sitä mitä ajattelin, hämmentävät kohtaukset jossa nauru muuttuu itkuksi, epävarmat tiedustelevat säikähtäneet katseet, olen toivoton tapaus! Suhtaudun uusiin tilanteisiin - tai oikeastaan kaikkiin tilanteisiin - suurella varauksella, tunnustelen ja pohdin ja analysoin ja yritän saada kaikki langat käsiini. Useimmiten langat menevät vain pahemmin solmuun. Kun vihdoin olen saanut vyyhdin ja itseni auki, hetki on jo ohi. Huudan äänettömästi toiselta planeetalta että täälläminäolen mutta fyysinen minäni käpertyy kokoon kuin siili. Onneksi ajoittain unohdan miettiä, olen läsnä, tunnen, sanon asioita miettimättä niiden seurauksia. Silloin hartiat laskeutuvat korvista ja henki kulkee paremmin.