Pidän noloista ja epäkatu-uskottavista asioista:

Von Hertzen Brothers
Vaikka ne yrittää soittaa vähä niinku progee ni ne on silti liian karvaisia (ainakin henkisesti) ja liian veljeksiä ja liian paljon lehtien kansissa kerätäkseen minkäänlaisia skenepisteitä. Mutta minä tykkään, varsinkin siitä Kiestä joka soittaa skittaa paukuttaen jalallaan niin aggrella että tuopit lentävät lavan reunalta. Minua ei kiinnosta niinkään von Hertzenien maine paidattomina jumalhahmoina , vaan parhaimmillaan veljesten keikalla voi päästä uskonnolliseen hurmokseen ihan. Pitää vain heittäytyä ja antaa musiikin viedä, kaikkine kymmenenminuuttisine tilutteluineen. Silmät voi laittaa kiinni jos ukkojen habitus kovin häiritsee!

Vaaleanpunainen

Väri sopii ehkä parhaiten imeväisikäisille, mutta kodinosaston marjapuuron väriset sommitelmat saavat huokailuja aikaan. Hetken hulluudessa harkitsin jopa vaihtavani kämppäni sisustuksen suloisiin pinkin sävyihin, onneksi järki otti kerrankin vallan ja pitäydyin hillitymmissä sävyissä. Hennon possunpunainen puutalo olisi kyllä hirmu söpö..

The Killers

Killersin diggailu on kuulema yhtä paha sosiaalinen itsemurha kuin Uukakkosen. Ihan sama. Las Vegasin miekkosilla on hallussa juuri oikeanlaiset tarttuvat kertsit ja simppelin toimivat lyriikat jotka saavat porukan tanssilattialle. No nythän ne sitten ovat lopettaneet, ja Brandon yrittää laulella soolona. Onhan se ihan kuuma mormoniksi ja biisitkin ihan jees, mutta miksei se voinut vaan pysyä siinä bändissä...!!??

Lyriikoiden siteeraaminen

Ah, on se niin ihanaa löytää itsensä traagisista ja herkistä lyriikoista. Narsismin syövereissä kaikki kappaleet siitä uudesta radiohitistä (no hei se Lykke Lin uusi biisi, vähänkö on ihana!) vanhoihin kunnin kasarihitteihin kertovat Juuri Minusta. Sitten niitä parhaimpia kohtia pitää kirjoitella vihkojen kansiin, päiväkirjaan ja blogiotsikoiksi (!). Niin ja sekin on hirmu hassua jos joku biisi soi juuri oikealla (tai superhäiritsevällä) hetkellä ja sitten ei voi enää kuunnella ko. veisua neutraalisti.

Värityskirjat

Puuvärit ja sivukaupalla viivapiirroksia prinsessoista ja koiranpennuista, varma keino pitää minut hiljaisena (jos ei lasketa pieniä innostuksen hihkaisuja)!

Kädestä pitely

Ehkä jonkun mielestä liian ällösöpöä , mutta minusta hirmuisen intensiivistä.
Kuinka kummallista asteikolla 1-10 on, että mielestäni käteen tarttuminen The XX:n keikalla oli yksi romanttisimmista asioista ikinä? Kädestä pitäminen toimii ( myös) silloin kun sanat eivät millään riitä. Ja ovathan kädet aika kiva ruumiinosa noin ylipäätään.



Epäkorrekti huumori
Tilannekomiikan lisäksi minua viihdyttää suuresti kaikkia mahdollisia ihmisryhmiä, tabuaiheita ja vähemmistöjä (myös itseäni) rankasti ruotiva läppä. Ujoiluni lomassa saatankin päästää suustani melkoisia sammakkoja, ja leimautua tämän takia milloin miksikin moukaksi. Vaikka olen mielestäni vallan suvaitsevainen ja puolustan heikompia ja kannatan tasa-arvoa, esimerkiksi pieni sovinistinen heitto piristää kummasti päivää..! Myös omia vaikeita asioita ja epävarmuuksia on helpompi käsitellä mustan huumorin kautta. Toisen ihmisen asioilla vitsailun kanssa täytyy olla varovaisempi, siihen tarvitaan suostumus. Maailma on mielestäni parempi paikka jos heikkouksilleen voi nauraa- paikoitellen nauru saattaa toki muuttua itkuksi, mutta usein myös toisin päin!


Emous

Emo-tyyli rantautui musiikin mukana ja toi tullessaan raitapaidat ja mustat pandakajaalit. Koko ilmiö on so last season, mutta minuun emo-termi ja genreen liittyvä huumori puree yhä. Samaistuin vahvasti mustia kyyneleitä vuodattavaan teinarilaumaan, ja koi(/e)n sentimentaalisuudessani ja angstisuudessani olevani emompi kun yksikään heistä.